Koronan aikaan

Korona koskettaa meitä kaikkia ja varsinkin riskiryhmiä, joita mekin AVH:n sairastaneet voimme olla. Satakunnan AVH-yhdistys pyrkii antamaan apua ja helpottamaan jäseniensä mahdollista ahdistusta koronan aikana avaamalla tämän sivun, josta jäsenet voivat saada apua ja ilmaisemaan itseään.

3.5.2020
LINTUPÖNTÖN VALMISTUS

Koitin tehdä pääsiäisen pyhinä lintupönttöä. Tuli kahvipöydässä ajatus lintupöntön valmistamisesta. Näin Koronan aikaan on kiva, kun on pientä puuhastelua.

Kahvin jälkeen ulkovaatteet päälle ja varastoon tutkimaan onko pönttö tarpeita. Mitäs sitä tarvitaan, olisiko tarvittavaa lautaa. Varastosta löytyy 2”x4” puutavaraa, sellainen puutavara ei ole sopiva tarkoitukseen. Kas ei hätää, pojalla on yleensä kaikkea varastossaan, soitan hänelle. Pikku mutta, poika nukkuu näin vapaapäivinä perheensä kanssa pitkään. Kello oli vielä 8.15, joten siirrän soittoani klo 10.00. Poika perheineen on hoitanut näihin aikoihin minun ja vaimon kauppa ja muut juokseva asiat. Ollaan sovittu, että saadaan apua. Aloin odottamaan klo 10.00, jolloin uskallan soittaa.

Ulkona oli mukava ilma, kun pistin lämmintä päälle. Istuin hetken pihatuolissa. Mieleeni tuli, että voisin vähän haravoida näin talven jälkeen. Mutta eihän se käynyt, haravanvarsi oli mennyt jo poikki syksyllä. Oli liian lyhyt talvi haravanvarren hankkimiseen. Takaisin pihatuolille, katselemaan nurkkia ja miettimään mitä kaikkea pientä remonttia olisi hyvä tehdä. Kello tuli 10.00 uskallan soittaa pojalle.

Hei isä täällä, onko sulla lintupönttöä varten lautaa, meinaan tehdä linnulle kodin. Poika” ootko ihan varma, moni on loukannut itsensä rakennus hommissa, ei vaiskaan on mulla lautaa, tuon kun lähden liikkeelle”.

Lauta tuli noin klo 13.00, olin vähän hermostunut, kun kesti niin kauan muka. Mulla ei ollut tosiaan kiire mihinkään. Kaikki pitäisi tapahtua heti, en tiedä mistä sekin kiire johtuu. Samalla vaimo huuteli syömään, keitto on nyt kuumana. Vaimo huomasi pojan ja käski tätäkin syömään. Poika kehu, että vaimo on taas pistänyt jotain täysliha kyljystä, ei tässä keitto taida maistua.

Aloin hakemaan muita tarvikkeita ruuveja löytyy ja saha oli huono, joten pyysin poikaa hakemaan jostakin uuden. Sahan haku reissu kesti reilu kaksi tuntia. Ei tässä auta, kun mennä totutuille päiväunille, tunti meni kuin siivillä.

Kello näytti 17.15, kun pääsin ulos takaisin. Samalla soitti tyttäremme ja kysyi, saako teiltä pihakahvit, jos tuo omat pullat mukana. Tottakai kahvit saadaan toimeksi pihalle, kunhan muistetaan pitää turva turvavälit kunnossa. Tyttäremme saapui vävykokelaan kanssa noin kello 18.00. Juotiin kahvit ja syötiin hyvät viinerit (varmaan oli viinerit vävykokelas valinnut pisteiden toivossa)

Puhe meni minun rakennus projektiin, vävykokelas haki netistä lintupöntön ohjeet. Lintupönttö valmistui puolessa tunnissa ja kello 20.00 se oli valmis. Vain reikä puuttui ja reikäporaa ei sopivaa tähän hätään löytynyt. Meinasin, kun arki koittaa saa poika käydä hakemassa sopivan. Arki koitti ja poika oli taas meidän asioilla. Poika tuli kaupasta ilman reikäporaa, mutta uusi nätti lintupönttö oli mukana ja haravanvarsi. Poika meinasi, että pistetään pönttö heti yhdessä puuhun, ettei minun tarvitse alkaa telineitä sitä varten rakentamaan.

Suuri kiitos kaikille, jotka osallistuitte rakennus projektiini. Päivä oli ihan mukava, jäi siitä taas muistoja.

Yksi melkein lintupöntön valmistaja Satakunnasta. 

20.4.2020
- Heissan! En tiedä tuleeko tämä mihinkään, mutta koetetaan. Sain siskolta viestin, siinä oli minusta hyvä teksti: "Päin mäntyä vie, sen ihmisen tie, joka roskat ja jätteet metsään vie."

Ihanaa kun tuli sähköposti on ollut hiljaista. Pää pystyyn Liimataisen sanoin: "Tästäkin selvitään!" Eero Huovinen sanoi Tv:ssä "Pää kylmänä, sydän lämpimänä, kädet ristissä". Nii-in jospa NYT huomaisimme, ETTÄ on joku joka on aina läsnä, mutta on unohdettu. Minut on siihen opetettu , mutta nyky ihminen ei edes siitä tiedä.

Hyvää jatkoa kaikille , voimia ja viisautta toimia oikein itseään ja muita kohtaan. Karenteenissa ollaan ukko-kullan kanssa. -Raili Järvinen, Euran AVH-kerho.

18.4.2020
- Näin Koronan aikaan, Rauman AVH-kerho on ottanut Merisen Marjon johdolla WhatsApp-ryhmän käyttöön kerholaisten yhteydenpitovälineenä. WhatAppin kautta joku voi vetää esim. jumpan ja joku kertoo uutisia. Niillä joilla ei ole älykännykkää ollaan yhteydessä tekstiviestein. Tämän käytännön saa luvalla ottaa vaikka muutkin käyttöön. Kiitos Marjo ja Rauman AVH-kerho ja jaksamista tähän aikaan.